Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon!

Teksti: Esa Kosonen | Kuva: Sergey Soldatov/Freeimages.com

Elämme nyt vuoden 2017 alkupuolta ja edessämme on paljon puhtaita sivuja ja kirjoittamattomia tekstejä. Emme edes tiedä sitä, mitä meillä on vastassa huomenna, tai edes sitä, mitä kohtaamme hetken päästä. Voimmeko turvata tulevaisuuttamme luottamalla toisiin ihmisiin, tai omaisuuteemme, tai runsaaseen pankkitiliimme, tai sijoittaessamme tuottaviin osakkeisiin?

Saamme lukea tärkeitä elämän ohjeita Heprealaiskirjeestä: Heb. 13: 5. Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut:  - Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. 6. Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: - Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä voisi ihminen minulle tehdä?

Ehkä olemme joutuneet liian usein pettymään luottaessamme toisiin ihmisiin ja ennen kaikkea omaan itseemme.

Me jokainen olemme hyvin vajavaisia ja rakkaudettomia, koska kuulumme langenneeseen ihmiskuntaan, mutta Jumalan Sana vakuuttaa meille varman ja toivoa antavan lupauksen epävarmuudenkin keskellä:

Jer. 29:11. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Antamalla elämämme kokonaan Jeesuksen sovintoveren turviin ja luottamalla Jumalan täydelliseen johdatukseen, siunaukseen ja varjelukseen, saamme Psalmin kirjoittajan tavoin jättää elämämme puhtaat sivut ja kirjoittamattomat tekstit meitä rakastavan Taivaallisen Isämme turvallisiin käsiin:

Ps. 91:1 ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, 2. sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."

Tänä vuonna meillä on edessämme monia tärkeitä asioita, joita kannattaa juhlia sydämen pohjasta ja kiitollisin mielin ja antaa kaikesta kunnia Jumalallemme, jolta tulee, niin kuin Jaakobin kirjeestä saamme lukea: 

Jaak. 1:17. ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.”

Vietämme tänä vuonna Lutherin 500 vuotta sitten aloittamaa reformaation juhlaa, ja rakkaan kotimaamme Suomen 100 vuotta sitten saamaa itsenäisyyttä.

Rukoilkaamme joka päivä seurakuntiemme toiminnan ja itsenäisen Suomen kansan ja sen presidentin, hallituksen, eduskunnan ja muun esivallan puolesta, niin kuin Paavali kirjoittaa 1. Timoteuskirjeen 2. Luvussa:

”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, 2. kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.”

Toivotan sinulle ja perheellesi siunattua alkanutta juhlavuotta 2017!

 

Jumalan uskollisuuteen turvaten

Teksti: Eija Mertanen / Kuva: Gianni Testore/Freeimages.com

Olen lukenut viime aikoina Psalmeja iltalukemisiksi. Niissä on paljon lohdutusta, rohkaisua, kiitosta ja ylistystä. Niissä on myös paljon sellaista, mikä herättää ihmetystä. On huutoa, kostoa, epätoivoa ja synkkyyttä. Miksi? Kuitenkin Daavid, jonka mielenliikkeitä Psalmeissa paljon on, mainitaan Jumalan mielen mukaiseksi mieheksi. Ajattelen niin, että meidän on oltava rehellisiä Jumalalle ja siitä voimme oppia Daavidilta. 

Jos kuljet tällä hetkellä syvissä, mustissa vesissä, lue Psalmeja, vaikka Psalmia 69. Se on otsikoitu kärsivän vanhurskaan rukoukseksi. Nimikin tietysti sanoo, että Daavid on tätä laulaessaan ollut alamaissa. Jakeet 2 ja 3 kuvaavat tilannetta: ”Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti! Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin ja virta tulvii minun ylitseni. Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivuu ja minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani.” Jos sinulla on tällaisia tuntoja, se ei ole mitään uutta. Jumalan lapsi on sellaista kokenut ennenkin. Ihme on, jos ei meistä joku ole syviin vesiin joutunut. 

Daavid jaksoi kuitenkin vielä nähdä toiset, kun hän pohtii jakeissa 6 ja 7: ”Jumalan, sinä tunnet minun hulluuteni, eivätkä minun vikani ole sinulta salassa. Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala!” Daavid tunnustaa oman mahdottomuutensa ja rukoilee, ettei se tekisi Jumalan töitä turhaksi toisten elämässä. Näin minäkin olen joutunut rukoilemaan monta kertaa, mutta varmasti yhtä usein en ole jaksanut toisia tilanteessani pohtia.

Voimme yhtyä jakeessa 14 sanoihin: ”Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, sinua, Jumala, sinun suuren laupeutesi turvin. Vastaa minulle pelastavan uskollisuutesi tähden.” On ihmeellistä, että saamme nojata Jumalan laupeuteen ja uskollisuuteen. Sanoohan 2 Tess. 3:3 ”Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.”

Tästä Psalmista löytyy myös kiitosta jakeesta 30 alkaen.”…suojatkoon minua sinun apusi, Jumala, niin minä veisuullani kiitän Jumalan nimeä ja ylistän häntä kiitosvirsillä.” Jakeen 35 kehotus vielä kaikille: ”Kiittäkööt häntä taivaat ja maa, meret ja kaikki, mitä niissä liikkuu.” 

Pitääkö siunaus ansaita kuuliaisuudella?

Teksti: Tea Ikonen | Kuva: Elke Rohn/Freeimages.com

Mutta Jeesus jatkoi: “Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.” (Joh. 4:34.)

Kuuliaisuus on minulle ollut aina melko vaikea aihe kristillisessä opetuksessa. Haluaisin vain lillua armossa, mutta ahdistun aina, kun kuulen opetusta kuuliaisuudesta Jumalalle. Kuuliaisuus kun tuo kuulemma siunauksen. Mutta entä, jos kuuliaisuuteen ei kykene? Valuuko silloin siunauksen ulkopuolelle? Onko siunaus sittenkin asia, joka ansaitaan kuuliaisuudella? Rima tuntuu ainakin minun pienessä mielessäni nousevan kovin korkealle. Ei minulla ole voimia sen ylittämiseen.

Ajatukseni aiheesta heittivät kuitenkin jokin aika sitten kuperkeikkaa, kun lueskelin Andrew Murrayn kirjoituksista koottua kirjaa Ikuisen ihmettelyä. Murray lainasi yllä siteeraamaani raamatunkohtaa siitä, että Jeesus piti ravintonaan Isän tahdon täyttämistä. Murrayn mukaan kuuliaisuus Jumalaa kohtaan ei kuluta voimia vaan päinvastoin: antaa uutta voimaa. Se toimii ruuan tavoin: ravitsee ja antaa energiaa ja intoa. Minulle, suorittamiseen taipuvalle ihmiselle tuo Murrayn ajatus oli käänteentekevä, sillä olin mieltänyt kuuliaisuuden hyvin kuluttavana asiana, suorittamisena.

Pitkin Raamattua meitä kehotetaan Jumalan tahdon etsimiseen. Jeesuskin sanoo vuorisaarnassa: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” (Matt. 6:33) viitaten perustarpeiden täyttämiseen. Olen oivaltanut, että Jumalan etsiminen ja kuuliaisuus hänelle voimistaa ja vahvistaa meitä. Siinä ei ole kyse mistään tylsästä ja kuluttavasta uskonnollisesta suorittamisesta. Päinvastoin, uskon sen tuovan elämään uutta intoa ja energiaa. Voisiko olla niin, että juuri siinä on se paljon puhuttu kuuliaisuuden siunaus?

 

Menestyvän miehen elämän malli löytyy Raamatusta?

 

Seiskää lujina - rohkaiskaa toisianne

Teksti: Helena Liukko | Kuva: César Rodríguez/Freeimages.com

”Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.” (Ef. 6:18.)

Sureminen on lääke suruun

Teksti ja kuva: Eija Mertanen

Viime ajat ovat olleet raskaita Imatralla. Nimetön pahuus ja sen tuoma ahdistus on lisääntynyt järjettömän surmatyön seurauksena. Tätä samaa tapahtuu koko ajan ympäri maailmaa, mutta kun se tulee tarpeeksi lähelle, silloin napsahtaa. Meidät on pysäytetty miettimään elämän tarkoitusta kovalla kädellä. Kristitylle se tarkoittaa pysähtymistä ja korvien avaamista Jumalan suuntaan. Ja jos suunta on kateissa, suunnan tarkistamista. Vaikka Jumala yksin voi antaa täydellisen lohdutuksen menetyksen kutsumatta saavuttua, ei se sulje pois elämän realiteetteja ja ihmiseen luotuja lainalaisuuksia. Suru kuuluu siihen laajaan tunneskaalaan, joka ihmiselle on annettu. Ja surulle on annettava aikansa. 

Raamatussa on paljon esimerkkejä surusta ja sen kohtaamisesta. Itselle tuoreimpana tulee mieleen suuren kansanjohtajan kuolema, vaikka se tapahtuikin pitkän ja menestyksekkään elämän päätteeksi. ’Koko kansa itki Moosesta kolmekymmentä päivää.’ Se oli ihan virallinen itku- ja suruaika (5. Moos.34). Meillä on siis lupa ja etuoikeus antaa surun näkyä. Me suomalaiset olemme tottuneet kätkemään niin paljon sisällemme. Onneksi kehitystä on tapahtumassa. 

Toisen, kuoleman äärellä eletyn hetken otan Jeesuksen maanpäällisen elämän kohdasta, jossa Jeesus menetti rakkaan ystävänsä Lasaruksen. Hän jätti meille ihmeteltäväksi sen, kuinka hän voi kuolleetkin herättää, mutta myös oman liikutuksensa haudan äärellä ennen ihmetekoaan. Tässä kohdassa on myös tärkeää huomioida, kuinka ystävät olivat Lasaruksen sisarien luona lohduttamassa heitä raskaassa elämän tilanteessa. ’Useita juutalaisia oli tullut Martan ja Marian luo lohduttamaan heitä heidän veljensä kuoleman vuoksi’ (Joh. 11:19).

Aikanaan Jeesus sanoi tälle Martta-sisarelle: ’Martta, Martta! Moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vain vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota häneltä ei oteta pois.’ Tämä tilanteessa, jossa Martan sisar Maria oli paneutunut kuuntelemaan Jeesuksen puhetta, kun Martta puuhasi taloustoimissaan saadakseen vieraille tarjottavaa. (Luuk. 10:41-42.)

Meidän on hyvä muistaa tässä joulun läheisyydessä, kun monenlaiset askareet meitä työllistävät, että välillä on syytä pysähtyä ja kuunnella Jumalan ääntä. Hän ei ole tarkoittanut meitä ajamaan itseämme loppuun ja myllerrysten keskellä on erityisen tärkeää, että annamme itsellemme ja läheisillemme aikaa. Toivon Vapahtajamme Jeesuksen läsnäoloa kipuun ja riemuun sekä Jumalan Siunaamaa Joulunaikaa ja Uutta Vuotta 2017! 

Jeesuksen edustajina maan päällä

Teksti: Tea Ikonen

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal. 2:20.)

Identiteetti - sen ymmärtäminen, kuka olen - on varsin tärkeä asia. Itselläni on melko vahva kristillinen identiteetti, ainakin periaatteessa. Silti olen huomannut, että usein oivallus Jumalan lapseudesta hukkuu jonnekin kaiken (kristillisenkin) touhuamisen taustalle. Siksi minun on välillä pysähdyttävä pohtimaan, mitä kristillinen identiteetti oikeasti tarkoittaa. Tuloksena on varsin huikeita löytöjä.

Ensimmäinen huikea asia on se, että jokainen Kristukseen uskova on Jumalan lapsi (esim. Room. 8:14-16). Kristus on pessyt pois kaikki synnit ja sitä kautta avannut tien Jumalan lapseuteen. Mutta mitä se merkitsee käytännössä? Sitäkö, että Jumala on Isä tuolla jossain ja me palloilemme täällä maan päällä kuka mitenkin, kunnes joskus kuolemme ja pääsemme Isä Jumalan luo?

Raamatun mukaan kuolemaa ei kuitenkaan tarvitsisi odotella - yhteys Isään on auki jo täällä ajassa Pyhän Hengen kautta. Se onkin toinen huikea asia: emme ole vain lapsia, olemme yhtä Jumalan kanssa! (Katso vaikka Joh. 1:12-13; 1. Kor. 6:17; 1. Kor. 12:13.) Toki emme ole mitään pikkujumalia vaan ihmisiä, jokainen omanlaisensa persoona, uniikki Luojan luoma yksilö. Mutta kaikilla Jeesukseen uskovilla on sama Henki, joka yhdistää meidät toisiimme ja Isä Jumalaan.

Ylläolevasta seuraa kolmas huikea asia: olemme Isän Jumalan ja Jeesuksen edustajia maan päällä. Meidät on kutsuttu toimimaan niin kuin Jeesus. Osoittamaan hänen hyvyyttään toinen toisillemme, palvelemaan maailmaa Jumalan rakkaudella, jotta se kääntyisi. Meidät on kutsuttu hyviin tekoihin mutta ei onneksi omassa voimassa ja oman viisauden varassa vaan Jumalan voimalla (esim. Ef. 2:10; Tit. 2:14).

Kaiken kukkuraksi olemme Jumalan perillisiä, Jeesuksen kanssaperillisiä. Eräänä päivänä Jeesuksen kirkkaus on myös meidän osamme, olemmehan hänen veljiään ja sisariaan (Room. 8:17, 29; Gal. 3:29). Sitä ennen kuitenkin meillä riittää vielä tehtävää, jotta mahdollisimman moni pääsisi osaksi näistä huikeista aarteista. Jatketaan rukousta, ettei yksikään jäisi niistä paitsi.

Luottamus ja lapsenmielisyys

Teksti: Martti Nykänen

Jeesus sanoi: ”…iloitkaa siitä. että teidän nimenne on kirjoitettuna taivaissa” (Luuk. 10:20-21). Tämän Jeesus sanoi tilanteessa, jossa 70 opetuslasta palasi mahtavalta lähetysmatkalta iloiten siitä, että riivaajatkin olivat heille alamaiset Herran nimen tähden. Raamatun mukaan sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: ”Minä ylistän sinua Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille” (Matt. 11:25-27).

Jeesuksen luokse tuotiin lapsia siunattavaksi, mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia (Matt. 19:13-15, Luuk. 18:15-18). ”Niin Jeesus sanoi: 'Antakaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta. …Joka ei ota taivasten valtakunta vastaan kuin lapsi, hän ei pääse sinne sisälle.'"

Muun muassa näissä jakeissa Jeesus osoittaa suhdetta lapsiin. Ennen muuta hän tarkoittaa lapsen luottamusta ja vilpitöntä uskoa, ja vertaa sitä Isän ja lapsen suhteeseen. Paavali myös kuvaa samaa asiaa maininnalla Abba, isä, ”Isi”. Tällainen suhde kuvaa myös rukousasennetta Isään. Siinä pyydetään asioita, jotka ovat todellisia ja myös saatavissa.

Kiinassa on vuosikymmeniä toiminut lasten rukousryhmiä. He ovat menneet sairasten tykö, rukoilleet ja saaneet heti vastauksen. Moni sairas on parantunut, samoin tapahtuu myös Afrikassa. Usein siellä ei ole ulkoisia ihmisten rakentamia terveyspalveluita. Silloin he turvautuvat luottamuksella Herraan ja saavat myös vastauksen. Esimerkiksi Mosambikissa on kuolleita noussut rukouksella henkiin ja paljon muuta. 

Samaan linjaan voi liittää myös Jumalan ja Jeesuksen ylistyksen. Sen voi tehdä sanoin, mutta myös ylistyssävelillä, virsillä ja lauluilla. Sitähän psalmit ovat täynnä. Ja muuallakin mainitaan usein kiitosuhrit, jotka annettiin suuren ilon riemun ja tanssin kanssa. Usein viitataan Daavidin tanssiin Herran edessä, kun arkki tuotiin Jerusalemiin. Raamattu kertoo lyhyesti, että Daavid oli pukeutunut kasukkaan, joka oli papin juhlapuku. Se oli aitoa ilon ilmaisua. Se ei ehkä ollut sen ajan kulttuurin mukaista. Siksi hänen vaimonsa, Miikal, Saulin tytär halveksi häntä. Niinpä Miikal saikin siitä rangaistuksen. Hänestä tuli hedelmätön loppuiäkseen. 

Eräs profeetallinen raamatun opettaja kertoi 1900-luvun alussa Kalifornian Azusa-kadulla alkaneesta herätyksestä. Se levisi lyhyessä ajassa ympäri maailmaa. Siihen herätykseen, niin kuin herätyksiin usein, liittyi yliluonnollisia asioita, monenlaista karismaattisuutta. Hän mainitsi, että Saksan kirkko torjui sen ja leimasi sen Saatanasta kotoisin olevaksi. Hänen mukaansa sillä saattoi olla merkitystä, että juuri Saksassa nousi valtaan Carl Marxin opit ja myös sitten Hitlerin hirmuvalta. Herätyksen arvostelu aina johtaa kylmään kauteen. Hilja Aaltonen myös kertoi, että eräässä kaupungissa syntyi voimakas karismaattinen herätys. Siihen kuului armolahjojen runsas käyttö. Mutta silloin tiukasti organisoitunut seurakunnan johto torjui sen jyrkästi. Siitä seurasi vuosikymmenien kuollut tila sillä paikkakunnalla. 

Olin kerran kokouksessa, jossa oli puhumassa kovaa linjaa vetävä puhuja. Kesken puheen n. 2-vuotias lapsi lähti äidin sylistä kävelemään kokoussalissa ja tuli lähes puhujan pulpetin viereen. Silloin puhuja sanoin tiukkaan sävyyn: ”Hae tuo lapsesi pois”. Äiti haki lapsen ja samalla puki hänet sekä otti oman takkinsa ja poistui ulos. En ole sen koommin nähnyt tätä äitiä hengellisissä tilaisuuksissa. 

Olin lokakuussa Belgradissa kansainvälisessä seurakunnan kokouksessa. Kokous oli Afrikkalaisten vetämä. Siellä osattiin ylistää ja riemuita ja myös tanssia Pyhässä Hengessä. Annettiin jopa kiitosuhrikin tanssien. Joukot muodostivat jonot salin laidoille ja toivat kiitosuhrin kuoressa uhrikonttiin. Raamattua lukiessani huomasin, että näinhän Israelin kansakin toimi silloin, kun oli kiitoksen riemun aika (mm. 2. Aikak. 29:25-36). Kuuli myös samasta tilaisuudesta, että eräälle se oli vieras tapa, ei ollut koskaan ollut sellaisessa.

Älkäämme torjuko puhdasta, jopa lapsenmielistä iloa Herran palvelemisesta. Ilo on Pyhän Hengen hedelmää. Siitä meidät pitäisi tunnistaa Herran palvelijoiksi. Jos itsellä on lukkoja sen suhteen, ei kannata kuitenkaan toisia lukita. Siitä tulee kylmä tila kaikille.

Kuninkaasi tulee nöyränä

Teksti: Helena Liukko | Kuva: Jesper Noer/Freeimages.com

”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli… hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:5,8.)

”Ihmistenkö suosiota minä etsin vai Jumalan?” kysyi Paavali. Se on hyvä kysymys meille jokaiselle. Sillä voimme tutkia itseämme. On mukavaa olla pidetty ja kunnioitettu ihmisten keskuudessa. Suosion tavoittelusta tulee helposti itse tarkoitus. Eihän kukaan halua olla kiusallinen tyyppi, joka muistuttaa siitä, mikä on oikein, kun on juuri keksitty hyvä keino vähän hyötyä toisten kustannuksella. Mielellämme myös tuomme esiin omat ansiomme ja hyvät tekomme. Ehkä näin pääsemmekin ihmisten suosioon, mutta entä Jumalan?

Isä mielistyi Jeesukseen hänen kuuliaisuutensa tähden. Jeesus ei katsonut omaa etuaan tai mukavuuttaan, vaan toteutti sen tehtävän, jota varten hänet oli maailmaan lähetetty. Hän, joka oli Messias, Kuningas, Jumalan Poika, alistui syntisten ihmisten pilkattavaksi. Hän tahtoi täyttää täydellisesti sen tehtävän, jonka Isä oli hänelle antanut. Tämä kuuliaisuus johti suureen nöyryytykseen, mutta kääntyi lopulta suureksi voitoksi. Jos Jumalan Poika ei olisi näin uhrannut itseään, meillä ei olisi mitään toivoa. Nyt saamme odottaa Taivaan Kuningasta, joka tuo meille lopullisen pelastuksen.

Jumala haluaa, että meillä olisi se mieli, joka Jeesuksella oli. Hän on meillekin jokaiselle varannut tehtävän tässä maailmassa. Hän myös varustaa tähän tehtävään. Kun viivymme paljon Jumalan läsnäolossa Sanan ja rukouksen kautta, opimme tuntemaan hänen tahtoaan ja mielenlaatuaan. Tehtävämme on myös toteuttaa sitä arkielämässämme. Tie Jumalan suosioon kulkee kuuliaisuuden kautta.

”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija.” (Mark. 9:35.)

Rakoileeko luottamuksemme Raamatun lupauksiin?

Teksti: Esa Kosonen | Kuva: Barbara Sanna/Freeimages.com

Nykyisin näyttää olevan kirkossamme menneillään epäluottamuksen trendi Raamatun Sanaa ja sen arvovaltaa kohtaan.

Kyselemmekö mekin epäuskossamme itseltämme, tai toinen toisiltamme, tarkoittaako Jumala todellakaan sitä, mitä Hän ilmaisee meille pyhässä Sanassaan.

Pidämmekö Jumalan Sanaa tärkeimpinä joidenkin korkeissa asemissa olevien kirkon johtajien ja lakeja säätelevien politiikkojen mielipiteitä, jotka näyttävät tarjoavan vaihtoehtoja Raamatun sanalle ja näin murentavat sen arvovaltaa?

Saako tällainen ajanilmiö rakoilemaan meidänkin luottamuksemme Raamatussa meille annettuihin elämää suojeleviin käskyihin? Jos näin olisi, niin mihin silloin meidän uskomme perustuisi, jos Sanaankaan emme voisi luottaa?

Haluaisimmeko mekin sanoa aamenemme vain joihinkin Raamatun kohtiin, mutta sitten jotkut aikaisemmin totena pitämämme, mutta tähän päivään sopimattomina olevat kohdat voisimme heittää aivan kuin tarpeettomina pois?

Minua pelottaa se, että me nyt juuri elämme  sellaisessa ajassa, josta Jeesus varoitti lopunajan seurakuntaansa mm:

Matt. 7:15-16. "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette.”

Samanlaista huolta tunsi myös apostoli Paavali lähtönsä jälkeen tulevista eksyttäjistä omissa seurakunnissaan.

Ap.t. 20:29-30. ”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.”

Näitten edellä olevien kirjoitusten valossa, tunnen eläväni juuri näitä vaikeita aikoja. Mitä minä ja sinä voisimme tehdä asian korjaamiseksi?

Siihen olisi ainakin kaksi Raamatusta nousevaa vinkkiä; - rukous ja oikean opin julistaminen.

Siis rukoillaan Hengessä ja Totuudessa ja julistetaan totuutta rakkaudessa, sekä pidetään kirkkaana luottamus Jumalan erehtymättömään Sanaan!

Luotetaan kaiken keskellä Jeesuksen lupaukseen Matt. 24:35 ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”

Muita syksyn 2016 blogikirjoituksia voit lukea uutisarkistostamme.