Blogin etusivu
Aikaisemmat merkinnät

Kristus yhdistää ry:n blogi

Tällä sivulla yhdistyksemme hallituksen jäsenet kirjoittelevat ajatuksiaan uskosta Kristukseen, rukouksesta, kristittyjen yhteydestä sekä Kristus yhdistää ry:n toiminnasta.
Mennyt vuosi - muistorikas vuosi!
19.01.2020

Mennyt vuosi – muistorikas vuosi!

Hyvä blogiystävämme! Minulla on ilo jatkaa noin vuoden tauon jälkeen Kristus yhdistää ry:n blogikirjoituksia ja siksi toivotan sinut tervetulleeksi uusien blogikirjoitustemme pariin ja nauttimaan pienistä lukuhetkistä mielenkiintoisten tekstien äärellä.  

Kirjoitukset tekevät vuorollaan kaikki yhdistyksemme hallituksen jäsenet kerran kuukaudessa. 

Mieleeni muistuu monia hienoja kokemuksia kuluneen 2019 vuoden aikana vietetyistä hetkistä eri tehtäviemme parissa. 

Itä-Suomen alueella vietimme kirkkopyhän, Lähteellä-rukousleirin ja monia sanan ja rukouksen tilaisuuksia, sekä huipentumana syyskuussa kolmipäiväisen Itä-Suomen Kristus-päivän 10-vuotisjuhlan merkeissä Oronmyllyllä. 

Kaikesta jäi muistoihin kiitollinen mieli siitä, että olimme saaneet olla toteuttamassa näitä monia elämämme helmi-hetkiä, Jumalan ennalta valmistetuissa teoissa. 

Oikeastaan helminä ovat olleet ne hetket, kun saimme kuulla hyvää palautetta menneitten vuosien takaa, että rukoustapahtuma-paikkakunnilla on arjen keskellä löytynyt uudenlaiset ja innostavat yhteydet eri seurakuntien välillä, ja rukous on saanut uusia ulottuvaisuuksia yksityisten ihmisten elämässä ja seurakuntien toiminnassa.

Olen saanut kokea menneenä vuonna myös surua, oman Tero-poikamme kuoleman johdosta, juuri pari päivää ennen Oronmyllyllä vietettyä juhlaamme. En ole varmaan koskaan elänyt niin vaikeita hetkiä elämässäni, kuin silloin monien puhujavastuitteni keskellä.

Kaikista kuitenkin selvisin Herraan luottaen, vaikka mieleni olisi tehnyt vain itkeä suuressa surussani. Joku ystäväni itki väliaikana kanssani ja lukuisat ottivat osaa suruni keskellä. Kaikille heille suuri kiitos lohduttavista sanoista ja mukana elämisestä!

Saan kuitenkin iloita siitä, että juuri edellisenä päivänä vaimoni oli keskustellut puhelimessa hiukan sairaalta tuntuvan poikamme kanssa hengellisistä asioista. Hänellä oli tiedossaan oikea osoite ja siksi saan uskoa sen, että kuitenkin kaikki meni parhain päin. 

Jumala ei tee virheitä ja Hän rakastaa meitä iankaikkisella rakkaudellaan ja tahtoo, että kaikki pelastuisivat. 

Tämä Jumalan armo on varattuna myös sinulle ja minulle, joten toivotan sinulle hyvää yhteistä matkaa päämääräämme kohti, missä Jeesus odottaa meitä jokaista.  

Toivotan sinulle myös armorikasta uutta vuotta 2020!  

Esa Kosonen Kristus yhdistää ry:n pj 

0 kommenttia

Nimi(pakollinen)
(Syötä pakollinen koodi)